sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2016

Espanjan kivi

Fuengirolan uimarannalla oli melko komea kivi, googlettelin pitkän aikaa enkä tiedä vielä mihin päätyä. Vaihtoehtoina listaan rautaoksidin, turmaliinin ja breksian ensisijaisiksi vaihtoehdoiksi. Muita voisi olla metavulkaniitti, lyijyhohde... laitoin kysymyksen jo eteenpäin kiviproffalle, katsotaan mikä vastaus tulee.

lauantaina, heinäkuuta 30, 2016

Norjalaista kulttuuriperintöä matkalla Espanjaan



Espanjaan matkalla ollessani Norwegianin lehdessä oli epätavallista nähdä kansallispukuja valmistavan Norske Bunaderin mainos. Makeen näköistä, kun isot hopeakorut ja perinnekirjonta yhdistetään mustaan.


tiistaina, heinäkuuta 26, 2016

Kivipajalla hengaas


Mustaliuskepyriitistä halusin tehdä niin ison ovaalin korukiven kuin palasta oli mahdollista tehdä. Aiemmin aloittamani musta kvartsi etenee kittitikun päässä.

Vähän on epätasaisuutta, mitä pitää vielä hioa. Koloille ei voi minkään, ne jää pakostakin.


sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2016

Rippikorun luovutus


Viilausta ja hiomista ja viilausta ja luovutus. Tarkoitus on saada koru jossain vaiheessa takaisin huoltoon, lenkin juotto, mikromoottorikäsittely ja jos omista antaa luvan niin patinointi.

torstaina, heinäkuuta 21, 2016

Teräskorujen kasausta ja taustojen piirtelyä

Tarkoituksena oli tehdä tavanomaisesta poikkeavia korupohjia.

Kiinan liimatilaus kun tuli, pääsin kasaamaan kaikki teräksiset lasikapussikorvakorut. Tuo E6000 on todella toimivaa liimaa.

Burgerkingin laatikko pääsi uusiokäyttöön, kun tulostettujen piirrosten taakse tarvittiin lisävahviketta.

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2016

Rippikorun sahausta



Poralla olisi tullut symmetrisemmät reiät, mutta nyt oli vain saha käytössä. 

tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

Kivipajan tuotoksia




Sarin kanssa oltiin taas oppimassa Pohjois-Kymen kivikerhon laitteistoa ja saatiin valmista kiveä aikaiseksi. Työn alla musta kvartsia ja jaspista.

tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

Latvian perinnekoruja

Riikan reissulla oli pakko ostaa komeita kortteja ❤️