perjantaina, marraskuuta 20, 2015

Valmis kivisormus... eikun

Hioin mikromoottorilla juotosroiskeita yms. ylimääräisiä epätasaisuuksia

Patinoin kannan, mutta kratsiharjalla kiillotin reunoilta kiiltoa näkyviin

Kastikan iskeminen kiven ympärille tuntui aluksi jännältä varsinkin kun ensimmäisestä iskusta kivi lensi lattialle muttei onneksi vahingoittunut. Muutamien iskujen jälkeen työtapa alkoi tulla tutuksi kun keksi sormille hyvän pitoasennon.

Kiven istutus oli melkeinpä valmis kun huomasin ikävän asian, sormus roikkui enää pienellä juotospalalla kiinni kannassa. Sormusta yritettiin irroittaa väkivalloin heti kiinnityksen jälkeen, siinä onnistumatta... mystistä että nyt se sitten tapahtui.

Periksi ei anneta, eikä homma jää tähän vaan seuraavalla tunnilla yritän irroittaa kiven varovasti ja juottaa sormuksen uudelleen (patinointikin pitää uusia).